Olen ehdolla, jotta voisin vaikuttaa siihen, että tasa-arvoinen kohtelu toteutuisi Mäntyharjussa. Tavoitteenani on toimia äänenä niille, kenen ääntä ei vielä kuulla. Haluan kehittää, kuunnella, kyseenalaistaa ja tuoda uusia ideoita, jotta meillä olisi yhtenäinen kunta. En aio luvata kuuta taivaalta, mutta lupaan olla tarvittaessa piikki lihassa, lupaan kyseenalaistaa vanhat ajattelutavat ja lupaan tehdä kaikkeni sen eteen että etenkin lapsilla ja nuorilla olisi hyvä asua täällä.
Ehdokasesittely:
Nimi: Heidi Mäki
Ikä: 35
Perhe: avopuoliso, kaksi lasta ja koira.
Ammatti/Koulutus: Lähihoitaja (erikoistuminen: lapset ja nuoret), palveluneuvoja.
Harrastukset: Olen kausilukija, joskus menee kuukaudessa useampi kirja, kun taas joskus voi olla pitkäkin tauko ennen kuin tartun seuraavaan. Nuori portugalinvesikoira pitää aktiivisena lenkkipoluilla. Jonkun verran etenkin kesäisin tulee kaveriporukassa vietettyä aikaa retkeillen ja luonnossa liikkuen.
Luonne: Luonteeltani olen räiskyvä ja pirskahteleva persoona. Olen helposti lähestyttävä, leikkisä, avoin, sitkeä ja periksiantamaton. Uskallan sanoa asiat ääneen ja seison omien sanojen takana. Osaan myös pyytää anteeksi ja myöntää olevani väärässä.
Arvot: Jokainen on saman arvoinen iästä, uskonnosta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, ammatista tai arvonimestä riippumatta. Kiusaamista en siedä keneltäkään ja siihen puutun aina, jos sellaista näen tai kuulen. En myöskään lähtökohtaisesti jaksa kaivella menneitä vaan keskityn ennemmin tulevaisuuteen ja siihen mitä voidaan oppia. Tietynlainen lapsenmielisyys ja uteliaisuus pitää säilyttää, vesilätäköissä saa hyppiä, voikukkia voi puhaltaa ja maha kippurassa kannattaa nauraa.

Miksi olet sitoutumaton?
Olen aina ollut oman polun kulkija, siksi tämä polku oli minulle luonnollisin. En ole ikinä suostunut menemään muiden määräämään muottiin ja tässä asiassa en tee poikkeusta. Nyt minulla on mahdollisuus olla minä, hyvine ja huonoine puolineni. Joka tapauksessa minulla on tukena ihmisiä, vaikka jokainen kulkeekin vähän omia kujiaan.
Mitä rakastat Mäntyharjussa:
Ehdottomasti ihmisiä! Asiakaspalvelu työssä parasta on kohtaamiset, niistä voi oppia paljon. Jokainen kohtaaminen on merkittävä. Pieni kylä ja pienet piirit luo yhteisöllisyyden, koko kylä kasvattaa. Tietysti myös luonto ja ulkoilumahdollisuudet ovat listalla korkealla.
Miksi asut Mäntyharjussa:
Olen paljasjalkainen Mäntyharjulainen ja en ole koskaan tuntenut tarvetta lähteä muualle. Minulla on täällä perhe, ystäviä, työ ja mahdollisuus harrastaa. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee. Heidi Mäki
Comentarios