Mikä on tärkeämpää kuin hyvinvointi kaikenikäisenä? Ei mikään, voidaan kai todeta.
Mielenkiintoni on aina ollut ihmisten hyvinvoinnin kehittämisessä. Mietin usein, miksi emme ole onnistuneet kehittämään myös ikääntyneiden hyvinvointia? Esimerkkinä otan seuraavan kohteen. Palveluasumisen idea on markkinoitu monin tavoin. Oli kauan sitten, jos joku muistaa, ajatuksena ikääntyneiden turvallinen ryhmäasumismuoto avoimissa palvelutaloissa.
Osa on nk. avopalvelukonseptilla toimivia vanhustentaloja ja ovat edelleen toiminnassa, joissa kotipalveluhenkilöstö auttaa tarpeen mukaan ja joissa voivat omaiset hoitaa läheisensä tarpeet niin kokonaisvaltaisesti kuin heillä on mahdollista se tehdä. Hyvä niin.
Ne palvelukodit, joissa on myös uuden lain edellyttämän toimintamallin mukaisesti ikäänkuin vanhuksella oma "vuokra-asunto eli huone ja wc sekä suihku" , mutta "palvelijat" ovatkin palvelutuottajan "hoito" henkilökuntaa.
Kun hyvää tarkoittava "lainsäädäntö" poliittisesti ohjattuna pitää tiukasti hallussaan palvelukonseptia ja ohjaa myös koulutusvaatimusjärjestelmää yhä enemmän laitoshoitopainotteisemmaksi ollaan tiellä, jonka kustannukset ylittävät maksukyvyn ja kaiken järjenkäytön ja ymmärryksen.
En millään voi ymmärtää, enkä hyväksyä sitä, että vanhuutta pidetään pelkästään sairautena vanhus-, vammais-, tahi muun avuntarpeeseen perustuvan palvelujärjestelmän näkökulmasta. Ihminen, olipa hän sitten minkä ikäinen,toiminnaltaan enemän tai vähemmän -kykyinen, on perustarpeet aivan samat. Tarvitaan päivittäin ateria, puhtaus ja mahdollisuus sosiaaliseen kontaktiin jos niin haluaa.
Hyvää tarkoittaneet vuosikymmeniä sitten perustetut palveluasumisen yksiköt ajetaan nykylainsäädännöllä mahdottoman eteen, sillä väljemmän asumisen ja omatoimisemman mutta turvallisemman asumisen muotoa ei nykylainsäädäntö tunne. Se, että ikääntynyt voisi ajoissa, ennenkuin on voimat tyystin menneet hakeutua yhteisöasuntoon ja saada nk tavallisen kotipalvelun, ei onnistu jäykän ja pelkästään sairauksien näkökulmasta palveluntuottamisen mahdollistavassa vanhustenpalvelulaissa eikä käsitykseni mukaan myöskään vamnais-, erityishuoltolaissa. Kaikkia ajetaan nyt jäykän ja monilta osin toimimattoman konseptin alaiseksi.
Puretaan jopa hyvin toimivat erityishuoltopalvelurakenteet ilman, että todellista uutta toimintamallia olisi edes olemassa. Se, saako palvelua tarvitseva ihminen valita asumismuotonsa, onkin sitten jo yhteiskunnallisen arvokeskustelun tarpeessa.
Kuntayhteisön yhteisenä organisaationa on kuntalaisten tarpeiden näkökulmasta velvollinen huolehtimaan siitä, että kaikille suodaan asumiseen, liikkumiseen, palvelun saamiseen mahdollisimman yhteneväiset oikeudet ja kohtuullisin kustannuksin. Mikäli taloudellisia voimavaroja jollakin on ostaa hän sitten lisää extraa niin halutessaan.
Huolimatta siitä, että nyt ajetaan tiukkaan maakunnallista hallintomallia ovat kunnat avainasemassa siinä, miten tuo uusi malli tulee toimimaan ja saadanko siinä mukaan useampia erilaisia hyvin toimivia rakenteita säilytettyä ja tarpeen mukaisia palvelumalleja aikaan. Silmälläpidettävä on myös erilaisten yhtiöittämismallien kehittymistä ja kuinka niiden toiminnan valvontaa tullaan oikeasti tarkastelemaan. Nykyisellään jo suurin euromääräinen kustannus alkaa olla muu kuin henkilöstö sillä, kuten nähty on ovat erilaiset sähköiset palvelut yhä merkittävämpiä menoeriä.
On tähdellistä kehittää myös kotimaista tietotekniikka ja -turvallisuusosaamista, jottei ostopalveluiden myötä verovarat ajaudu - ties minne tahoille maailmalla. Kunta-asukkaat maksavat veroina ne uudetkin hallintomallien mukaiset toiminnat.
Kunnissa on syytä olla hereillä ja osallistua ajoissa. Tehdäänhän tässä kaiken aikaa tuleville sukupolville sitten maksuhimmeleitä ja pahimmassa tapauksessa sudenkuoppia itsellemme. Takuuvarmaa kun on se, että jokaisella vanheneminen on edessä jos elonpäiviä riittävästi on suotu.
Paljon on työtä ja mielenkiintoista on nähdä millä otteella kunnissa ollaan valmiit osallistumaan ja puolustamaan alueen asukkaita.
Raili Rantanen Kuntavaaliehdokas
Comments