top of page

Nyt on kehittämisen aika!

Neljä vuotta sitten Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat lähtivät ajamaan muutosta, ja sitä me olemme yhdessä Teidän kuntalaisten kanssa myös toteuttaneet. Mäntyharjun viimeaikaisessa kehityksessä on tapahtunut paljon positiivisia asioita, joista yhtenä tärkeimmistä on väkiluvun kasvaminen viime vuonna – ensimmäistä kertaa 35 vuoteen! Tämä ei ole sattumaa, vaan tulosta määrätietoisesta työstä kunnan elinvoiman eteen. Erityinen kiitos tästä kasvusta kuuluu paikkakuntamme menestyville yrityksille. Mutta tämä on vasta alkua. Nyt meidän kaikkien on yhdessä varmistettava, että kasvu jatkuu ja kotikuntamme kehittyy entistä vahvemmaksi.


Mäntyharju on saanut uuden, puolueista riippumattoman kunnanjohtajan, joka tekee töitä aivan varmasti kuntalaisten parhaksi, juuri sinunkin. Tämä antaa kunnallemme mahdollisuuden keskittyä siihen, mikä on tärkeintä kunnan perustehtävien hoitamisen lisäksi: kehittämiseen, kasvuun ja parempaan huomiseen. Edessämme on mahdollisuuksia, ja erityisesti Pertunmaan liittyminen Mäntyharjuun avaa täysin uusia ovia koko yhteisen kuntamme alueelle. Nyt on meidän hetkemme varmistaa yhdessä, että uusi Mäntyharju menestyy.


Se mihin suuntaan kuntaamme seuraavina vuosina viedään, riippuu sinusta. Nyt on

tärkeämpää kuin koskaan valita päättäjiksi ihmisiä, jotka ottavat asioista selvää tehden

vastuullisia päätöksiä. Näitä päätöksiä ei tarvitse minkään puolueen määritellä.


Mäntyharju tarvitsee tekijöitä, jotka näkevät etenkin mahdollisuudet ja uskaltavat tarttua niihin. Tule mukaan rakentamaan elinvoimaista, kehittyvää ja vahvaa Mäntyharjua.


Kuntavaaleissa ratkaistaan tulevaisuutemme suunta. Antamalla äänesi Puolueisiin Sitoutumattomalle ehdokkaalle varmistat, että kuntaamme kehitetään meidän kuntalaisten ehdoilla.


Toni Maczulskij, kuntavaaliehdokas 91

kunnanvaltuutettu,

kunnanhallituksen varapuheenjohtaja

Comentários


Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat ry

Ota meihin yhteyttä 
juha.vallin@mantyharju.fi


Juha Vallin, puheenjohtaja

Puh. 040 747 7133

Mikä olemme?

Olemme vaihtoehto poliittisille puolueille. Edustajamme eivät ole jäseninä poliittisissa puolueissa, vaan sitoutuneita viemään yhteisen kotikuntamme asioita eteenpäin. Mäntyharjun kunnanvaltuustossa olemme toimineet kunnallisvaaleista 1984 lähtien. 

  • Facebook
  • YouTube

© 2025 Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat ry.

bottom of page
Statcounter statistiikka