Aloitteet
ja kirjalliset kysymykset
Tällä sivustolla esittelemme valtuustokaudella 2021-2025 tekemiämme aloitteita ja muita muita kirjallisia kysymyksiä.

Valtuustoaloitteet, kirjalliset kysymykset, kuntalaisaloitteet ja ponsiesitykset
kaudelta 2021-2025
Yhteisvaltuusto, kokous 7.4.2025
Valtuustoaloite
Käsittely:
7.4.2025 (KV)
Kuntalaisen kyselyhetki
Ehdotan kunnan ja kuntalaisten vuoropuhelun lisäämiseksi sekä parantamiseksi kuntalaisen kyselyhetkeä jokaisen valtuustoistunnon alkuun. Kysymys pitäisi olla yleisestä kuntalaisia kiinnostavasta aiheesta ja se pitäisi lähettää kuntaan hyvissä ajoin ennen valtuustokokousta, jotta viranhaltija, jonka toimenkuvaan kysymys liittyy, ehtii valmistelemaan vastauksen. Kysymykset olisivat kokouksen esityslistalla. Kysymykset ja vastaukset esiteltäisiin kokouksen alussa ja valtuutetut voisivat osallistua keskusteluun. Kysymyksen laatijan pitäisi antaa yhteystietonsa kuntaan, mutta halutessaan hän voisi pyytää käsittelyä nimettömänä. Vastaus pitäisi toimittaa kysyjälle kokouksen jälkeen.
Meillä on paljon kuntaa koskevia asioita, joista some-alustoilla keskustellaan, mutta harvoin asioihin saa selkeää kunnan kantaa edustavaa vastausta. Kuntalaisen kyselyhetki toimisi ehkä paremmin kuin puskaradio ja luottamus puolin ja toisin parantuisi.
Kaksi esimerkkiä, jotka ovat paljon puhuttaneet ovat koulukuljetukset ja rantapuiston hulevesiallas. Koulukuljetuksista on selvityksiä tehty, mutta edelleen tuntuu olevan epätietoisuutta ja katkeruutta erilaisista päätöksistä. Hulevesiallasta pidetään turhanpäiväisenä puiston pilaajana ja epäillään sen alkavan haista, joten selvitys senkin toimintaperiaatteesta olisi hyvä antaa ihan selkokielisenä.
7.4.2025
Mäntyharjun Sitoutumattomat:
Ulla Sohlman
Yhteisvaltuusto, kokous 7.4.2025
Valtuustoaloite
Käsittely:
7.4.2025 (KV)
Yhdistymisavustus
Kuntaliitoksen yhteydessä on kunnalle myönnetty 5,5 miljoonaa euroa uuden kunnan talouden vahvistamiseksi ja satsattavaksi tulevaisuuden hankkeisiin. On aika kääntää katseet eteenpäin kunnan kehittämiseen.
Me allekirjoittaneet yhteisvaltuuston jäsenet esitämme aloitteenamme, että kunta järjestää yleisen tilaisuuden, jossa kaikki halukkaat niin vakituiset asukkaat kuin osa-aikaisetkin voivat osallistua ja tehdä aloitteita ja ideoita uuden kunnan menestymisen ja tulevan kehityksen vahvistamiseksi ja varmistamiseksi.
Mäntyharjussa 7.4.2025
Antti Mustonen
Kuntalaisaloite:
Mäntyharjun kunnalle LUMO-ohjelma
Käsittely
Julkaisu:
28.3.2025
Lähetetty
kuntaan:
30.3.2025
Kunnan
vastaus:
Aloitteen sisältö:
Mäntyharjun kunnalle tulee laatia luonnon monimuotoisuusohjelma, eli LUMO-ohjelma.
Luonnon monimuotoisuus vähenee sekä Suomessa että globaalilla tasolla. Suomessa arvioidusta lajeista noin joka yhdeksäs (11,9 %) on uhanalainen, kun taas elinympäristöistä noin puolet (48 %) on arvioitu uhanalaisiksi.
Luonto on osa Mäntyharjun kunnan elinvoimaa ja brändiä. Luonnon täytyy säilyä monimuotoisena ja maiseman viihtyisänä, että uudet ja nykyiset asukkaat viihtyvät. Kunnan tulee huolehtia, että sillä on hyvä maine ympäristö- ja luontoasioiden huomioon ottamisessa ja kestävässä kehityksessä.
Lähiluonto on asukkaille tärkeää, ja LUMO-ohjelman laatiminen on hyvä tapa osallistaa kuntalaisia. Ohjelman laatimiseen tulee ottaa mukaan myös sidosryhmät, yhdistykset, järjestöt, koulut, yritykset. Yhteinen päämäärä sitouttaa ja luo yhteisöllisyyttä.
Luonto on tärkeä osa lasten ja nuorten oppimista. Luontoa voidaan hyödyntää oppimisympäristönä, ja luonto, sen monimuotoisuus ja luonnon hyödyntäminen koskee montaa oppiainetta, esimerkiksi biologiaa, maantietoa, yhteiskuntaoppia, liikuntaa ja kotitaloutta. LUMO-ohjelman laatimisessa voidaan hyödyntää oppilaitosyhteistyötä ja opinnäytetyön tekijöitä.
Luonnosta saa terveyttä ja hyvinvointia. Luonnolla on tutkimusten mukaan suoria ja epäsuoria positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Tutkimuksissa on todettu selkeästi, että lähiluonto vähentää stressiä, parantaa mielialaa sekä suojaa aikuisia lihavuudelta ja ylipainolta sekä tyypin 2 diabetekselta. Näyttöä on myös luonnon positiivisesta vaikutuksesta astman, allergioiden sekä sydän- ja verisuonitautien hoidossa. Tutkimuksissa on arvioitu luonnon taloudellisen hyödyn hyvinvoinnissa olevan 464 € / asukas / vuosi.
LUMO-suunnitelma toimii apuna kunnan toiminnassa mm. kaavoituksessa, viheralueiden ja liikuntapaikkojen hoidossa, varhaiskasvatuksessa, sivistystoimessa, metsähoidossa, hulevesien käsittelyssä, vesistönsuojelussa ja joutomaiden hyödyntämisessä. Suunnitelma voi olla osa strategiaa, ja lisää osaltaan päätöksenteon avoimuutta kuntalaisille. Hyväksyttävyys esimerkiksi metsänhakkuille on suurempi, kun kuntalaiset pääsevät vaikuttamaan ja heille tärkeät virkistysmetsät säilyvät, vaikka toisaalla hakkuita tehtäisiinkin.
Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on huomioitu kansainvälisessä ja valtakunnallisessa päätöksenteossa, mm. ennallistamisasetuksen vaatima kansallisen ennallistamissuunnitelman laatiminen on käynnissä ja maakunnat ovat aloittaneet omien LUMO-ohjelmien tekemisen. Luonnon monimuotoisuus on huomioitava useissa hanke- ja rahoitushakemuksissa. LUMO-ohjelman avulla kunta on valmiimpi tuleviin vaatimuksiin.
LUMO-suunnitelma on vapaamuotoinen, ja alkuvaiheessa se voi olla esimerkiksi koonti jo tehdyistä toimista tai monimuotoisista luontokohteista. Mäntyharjun ja Pertunmaan alueella on tehty aikaisemmin luontoselvitykset, joita voidaan hyödyntää. Muita suunnitelmaan kirjattavia asioita ovat esimerkiksi Kurkilahden hulevesiallas, Poitin perinnebiotooppi, Iso-Pappilan lammaslaidun, suojelualueet ja metsälain 10 § elinympäristöt kunnan metsissä, ja jatko voi olla esimerkiksi tienpientareiden niittoajankohdan miettiminen, metsienkäsittelyn keventäminen, linnunpönttöjen asentaminen tai viheralueiden muuttaminen osin niityksi.
Nyt on oikea aika aloittaa LUMO-ohjelman tekeminen.
Kuntalaisaloite.fi/aloite/42655
Aloitteen lisätiedot:
https://luontokunnat.syke.fi
Aloitteen tekijät:
Ulla Sohlman, Mäntyharju
Emmi Mattila, Mäntyharju
Kunnan vastaus:
Ei vielä vastausta.
Kuntalaisaloite:
Ruskahovin terapia-allas
Käsittely
Julkaisu:
20.11.2024
Lähetetty
kuntaan:
17.12.2024
Kunnan
vastaus:
Aloitteen sisältö:
Me allekirjoittaneet vetoamme Mäntyharjun päättäjiin, että tulevassa talousarviossa varataan rahaa (250 000€) Ruskahovin terapia-altaan kunnostamiseen.
Allas otettiin pois käytöstä vuodon takia ja päätettiin taloustilanteeseen ja muihin syihin vedoten, että allasta ei lähdetä korjaamaan. Allas-osastoa on kuitenkin n. 2 vuotta sitten korjattu ja rahaa on silloin käytetty n. 200 000 €
Altaalla on n. 100 käyttäjää, jotka pienryhmissä käyvät itsenäisesti tai ohjatusti virkistäytymässä tai kuntoutuksessa allasosastolla.
Altaalla on merkittävä rooli ikääntyvien ja erityisryhmien hyvinvoinnille. Tästä Mäntyharjun kunta sai tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa kiitosta kun kunta oli ottanut altaan ylläpidon itselleen HVA Eloisan luopuessa siitä n. vuosi sitten.
Altaan ja laitteiston kunnostamisella voidaan lisätä myös käyttäjien määrää ja tarjota sitä myös tuleville mäntyharjulaisille. Käyttöä on jouduttu rajoittamaan suodatuslaitteiston heikon tehon vuoksi.
Kuntalaisaloite.fi/aloite/40982
Aloitteen vastuuhenkilö:
Ulla Sohlman, Mäntyharju
Osallistujat: 140
Kunnan vastaus:
Ei vielä vastausta.
Kuntalaisaloite:
Mäntyharjun kunnan viheralueiden ja kukkaistutusten hoidon taso
Käsittely
Julkaisu:
4.8.2022
Lähetetty
kuntaan:
31.8.2022
Kunnan
vastaus:
25.10.2023
Aloitteen sisältö:
Mäntyharjulaiset ovat useampana kesänä kiinnittäneet huomiota kunnan kesäaikaiseen ilmeeseen, kuten kukkaistutusten vähäisyyteen ja huonosti hoidetun keskusta-alueen tienvarsiin. Esimerkkinä liikenneympyrässä ja liikenteenjakajissa rehottavat rikkaruohot. Kunnantalonkaan ympäristö ei kiitosta saa.
Esitämme, että Mäntyharjun kunta huomioi seuraavan talousarvion laadinnassa viheralueiden ja kukkaistutusten hoidon ja varaa määrärahan tähän tarkoitukseen.
Tämä parantaa kuntalaisten viihtyvyyttä ja voi olla jopa imagokysymys.
Viheralueiden hoito sopii myös hyvin nuorille kesätyöpaikaksi.
Kuntalaiset ja kesäasukkaat on hyvä ottaa mukaan suunnitteluun esim. kyselyn avulla.
Kuntalaisaloite.fi/aloite/27883
Aloitteen tekijät:
Ulla Sohlman, Mäntyharju
Päivi Mäntynen, Mäntyharju
Piia Mäkilä, Mäntyharju
Osallistujat: 50 (44 kunnan asukasta
Kunnan vastaus:
Kukkakummeja on hankittu. Seuraavaa sopimuskautta varten viheralueiden laadunvalvontaan kiinnitetään huomiota.
Mäntyharjun kunnanvaltuusto on käsitellyt aloitteenne.
Katsomme asian käsittelyn päättyneeksi tässä vaiheessa.
Yhteisvaltuusto, kokous 11.11.2024
Valtuustoaloite
Käsittely:
11.11.2024 (KV)
7.12.2024 (YH)
3.2.2025 (YV)
§ 18 Valtuustoaloite / Siirtyminen metsätaloudessa jatkuvan kasvatuksen menetelmään (lisäpykälä)
MjuDno-2024-662
Kuvaus
Ulla Sohlman, Antti Mustonen, Ahti Lehtinen, Juha Vallin, Toni Maczulskij ja Markku Nuurtila jättivät seuraavan valtuustoaloitteen:
"Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme aloitteenamme, että kunta tutkisi mahdollisuudet siirtyä soveltuvin osin metsätaloudessa jatkuvan kasvatuksen menetelmään.
Mäntyharjussa 11.11.2024
Päätös:
Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Jatkokäsittely:
Yhdistymishallitus 7.12.2024
Tekninen johtaja on toteaa aloitteen johtosta seuraavaa: Kunnan metsätaloussuunnitelmassa on huomioitu alueita joilla jatkuvan kasvatuksen periaatetta on mahdollista noudattaa. Tulevaisuuden toimenpiteitä valmisteltaessa huomioidaan nämä alueet.
Päätös:
Yhdistymishallitus merkitsee tiedoksi, että kunnan metsätaloussuunnitelmassa asia on huomioitu soveltuvin osin ja saattaa asian kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Ponsiesitys:
Piia Mäkilä esitti seuraavan ponsiesityksen (toimenpidealoitteen), mikä liitettiin pöytäkirjaan.
Toivon, että valtuustolle tuotaisiin tiedoksisaannin yhteydessä seuraavat tiedot:
1) Selvitys nykyisestä metsätaloussuunnitelmasta
-
Sisältö ja voimassaoloaika: Miten voimassa olevassa suunnitelmassa on huomioitu jatkuvan kasvatuksen periaate?
-
Ekologiset vaikutukset: Onko arvioitu metsänhoitomenetelmien vaikutuksia monimuotoisuuteen (esim. lajiston säilyminen, luontotyyppien tila)?
-
Miten suunnitelmassa otetaan huomioon hiilinielujen ylläpito ja ilmastonmuutoksen torjunta?
-
Taloudellinen näkökulma: Onko verrattu taloudellisia vaikutuksia (tuotto, kustannukset) perinteisen metsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen välillä?
-
Millä aikavälillä jatkuvan kasvatuksen hyödyt voivat näkyä taloudessa?
-
Seuranta ja mittarit: Mitkä ovat suunnitelman tavoitteet ja mittarit (puuston kasvu, monimuotoisuuden ylläpito, taloudellinen tuotto)?
-
Miten toimenpiteiden vaikutuksia seurataan ja arvioidaan?
-
Suojelu ja virkistysalueet: Paljonko kunnan metsistä on suojeltua aluetta ja millaiset suojeluperusteet niillä on?
-
Onko virkistyskäyttöön rajattuja alueita, ja ovat ne toimenpidevapaita vai sallitaanko niissä metsähoitotoimenpiteitä?
2) Tietoisuuden lisääminen ja yhteistyön edistäminen
Pyydän teknistä toimea harkitsemaan mahdollisuutta järjestää kaikille avoin infotilaisuus, jossa: käsitellään erilaisia metsänhoitomenetelmiä (hyvät ja huonot puolet), esitellään Mäntyharjun kunnan metsätaloussuunnitelma, tarjotaan osallistujille mahdollisuus keskusteluun ja kysymysten esittämiseen. Perustelut: kunnan tulisi toimia esimerkkinä ilmasto- ja ympäristöystävällisessä metsänhoidossa. Jatkuva kasvatus tukee/tukisi kunnan ilmastotavoitteita ja vahvistaa mainetta ympäristöystävällisenä toimijana.
Yhteisvaltuuston kokous 3.2.2025
§ 7 Valtuustoaloite / Siirtyminen metsätaloudessa jatkuvan kasvatuksen menetelmään
Päätös: Merkittiin tiedoksi.
Kunnanvaltuusto, kokous 5.6.2023
Valtuustoaloite: Mäntyharjun keskustaajaman MasterPlan
Käsittely:
5.6.2023 (KV)
Esitämme valtuustoaloitteenamme, että Mäntyharjun kunta käynnistää konkreettisen työn Mäntyharjun keskustaajaman elinvoiman kehittämiseksi.
Mäntyharjun Keskustaajaman Masterplanissa määritellään yhteinen toiminnallinen visio eli tavoitetila maankäytön, palvelutarjonnan, matkailun sekä keskeisen infran kehittämiselle. Masterplanin tarkoituksena on luoda uskoa tulevaisuuteen, koska elinvoimainen keskustaajama luo viihtyisyyttä, uutta asumista, työtä ja sitä kautta toimeentuloa Mäntyharjuun. Kunnan tärkeänä tehtävänä on suunnitelmatyön kautta mahdollistaa uusien ideoiden synty ja kannustaa osallistumaan niiden toteuttamiseen, joka tulee tehdä niin paikallisten kuin osa-aika-asukkaiden yhteistyöllä elinvoimaisen elinympäristön rakentumiseksi.
Työn lähtökohtana tulee olla Mäntyharjun kunnan uusi strategia, jonka visiona on mahdollisuuksien Mäntyharju, johon kunnan arvot on määritelty: uusiutuen, yhdessä ja positiivisesti. Mäntyharjun Keskustaajaman Masterplan tulee parhaimmillaan viemään Mäntyharjun uuden strategian konkretian tasolle ja osallistamaan kaikkia tähän yhteiseen työhön. Suunnitelmatyön toteuttamisen pohjana voidaan hyödyntää jo olemassa olevaa Mäntyharjun keskustan kehittämisen toimenpideohjelmaa, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt jo vuonna 2014, mutta sen eteenpäinvienti on odottanut uutta otetta Mäntyharjun elinvoiman johtamiseen ja kehittämiseen. Juuri nyt on Mäntyharjulla mahdollisuus uusiutua yhdessä ja positiivisesti.
Esitämme valtuustoaloitteena, että Mäntyharjun Keskustaajaman Masterplanille varataan määräraha vuoden 2024 talousarvioon ja sen toteuttamiseksi määrärahat suunnitelmavuosille 2025-2026.
Mäntyharjussa 5.6.2023
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien Valtuustoryhmä
Kunnanvaltuusto, kokous 19.12.2022
§ 70 Talousarvio 2023 ja suunnitelma 2024-25
Käsittely:
19.12.2022 (KV)
Kunnanvaltuutettu Piia Mäkilän ponsiesitykset ja niihin liittyvä alustus:
"Toivoisin, että jatkossa kun valmistellaan talousarviota, käsiteltäisiin vieläkin vahvemmin strategista tasoa ja linjauksia. Se kun on meistä kiinni, että jääkö se strategia paperiksi pöytälaatikkoon, vai johtaako se käytännön toimenpiteisiin. Tai on jopa ristiriidassa sen kanssa, kuten nyt on liikuntatoimessa esimerkiksi tilanne, kun luontoaktiviteetti-infrastruktuuria on tänä vuonna purettu, eikä niinkään pidetty yllä, kuten valtuustossa 5.9.2022 eli vasta 3 kuukautta sitten käsitellyssä kuntastrategiassa linjattiin.
Minusta olisi syytä myös lautakuntatasolla tarkemmin käydä ikään kuin välitilinpäätökset kolmannesvuosittain tulevaa talousarvioseurantaa varten. Nyt strategiset painopistealueet eivät minusta ole kovin onnistuneesti tässä taloussuunnitelmassa esillä.
Ponsi 1: Strategisen tason kytkeminen vahvemmin mukaan talousarvioon
Ehdotan, että vuoden 2024 talousarvioon lisätään kuntatasoinen sisäinen arviointi, joka sisältää vahvuudet, mahdollisuudet, heikkoudet ja riskitekijät. Ajatuksena on strategian kytkeminen vieläkin vahvemmin taloussuunnitteluun.
Ponsi 2: Strategisten painopisteiden kytkeminen osaksi vuosiraportointia
Ehdotan, että lautakuntatasolla (eli käyttötaloussuunnitelmavaiheessa) strategiset painopistealueet avataan niin, että ne sisältävät tavoiteltavat tulokset sekä mittarit.
Esitän myös, että saavutettuja tuloksia seurataan lautakuntatasolla säännöllisesti niin, että seuranta ja tehdyt johtopäätökset myös kirjataan (esimerkiksi pöytäkirjaan tai arviointiraportiksi ja toimenpidesuunnitelmaksi) aina kolmannesvuosiraportoinnin yhteydessä.
Puheenjohtaja tiedusteli hyväksyvätkö valtuutetut päätökseen liitettäväksi Piia Mäkilän jättämät kaksi ponsiesitystä. Kukaan valtuutetuista ei vastustanut ponsien liittämistä päätökseen.
Pöytäkirja liitteineen
Kunnanvaltuusto, kokous 5.9.2022
§ 49 Valtuustoaloite / valmiussuunnitelma ja väestönsuojeluorganisaatio sekä väestönsuojelutoimintatavat julkisiksi (lisäpykälä)
Käsittely:
5.9.2022 (KV)
vireillä
Valmiussuunnitelma ja väestönsuojeluorganisaatio sekä väestönsuojelutoimintatavat julkisiksi
Mäntyharjun kunnassa on kriisitilanteita varten hallintosäännön mukaan olemassa oleva valmiussuunnitelma. Mäntyharjun kunnan Hallintosäännön pykälän 167 § mukaan ”Valmiuslain 40 §:n perusteella Mäntyharjun kunnan sekä ja kuntakonsernin laitosten ja yhtiöiden tulee varautua mahdollisiin poikkeustilanteisiin suunnittelemalla toimintansa etukäteen valmiussuunnitelmilla. Valmiussuunnittelua johtaa ja valvoo kunnanhallitus.
Valmiussuunnitelma tarkistetaan kerran vuodessa ja aina, kun organisaatiossa tai turvallisuusympäristössä tapahtuu olennaisia muutoksia. Valmiussuunnittelun johtamisesta sekä yhteistoiminnan järjestämisestä vastaa kunnanjohtaja. ” Näin ei ole tapahtunut ainakaan nykyisen kunnanhallituksen tai edellisen aikana ja haluamme selvityksen siihen miksi näin ei olla toimittu.
Kuten moni täällä valtuuston kokouksessa oleva tietää, niin kunnan hallintosääntö on parhaillaan kunnanhallituksessa käsittelyssä. Me Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat olemme esittäneet, että valmiussuunnitelma ei olisi enää salainen. Toivomme tämän valtuustoaloitteen tukevan pyyntöämme muuttaa nykyistä hallintosääntöä avoimemmaksi. Lukuisat kunnat ja kaupungit ovat julkaisseet valmiussuunnitelmansa esim. oman kunnan tai kaupungin verkkosivuille (esim. Kirkkonummi, Kempele, Kotka, Pielavesi ja Rautalampi). Lisäksi tällä hetkellä Mäntyharjun kunnan väestönsuojeluorganisaatio on esitetty valmiussuunnitelman liitteessä salaiseksi. Eikö kuntalaisten olisi hyvä tietää etukäteen, miten väestönsuojeluorganisaatio toimii, miten kuntalaisten tai vapaa-ajan asukkaiden tulee toimia ja mihin tulee mennä? Äkillisen kriisin iskiessä päälle on jo myöhäistä aloittaa Valmiussuunnitelman tiedottamista.
Me Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat teemme valtuustoaloitteen siitä, että Valmiussuunnitelma sekä väestönsuojeluorganisaatio sekä -toimintatavat tehdään julkisiksi kaikkien kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden luettavaksi ja nähtäväksi niin verkossa (kunnan nettisivuilla ja Facebook-sivuilla) kuin painettuna versiona esim. kunnantalolla, palvelutaloissa, terveyskeskuksessa, kirjastossa, päiväkodissa sekä kaikilla kouluilla.
Mäntyharjussa 4.9.2022
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien Valtuustoryhmä
Päätös
Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Kunnanvaltuusto, kokous 5.9.2022
§ 48 Valtuustoaloite / Mäntyharjun kunnan virka- sekä luottamushenkilöiden ja kuntalaisten, vapaa-ajanasukkaiden ja kunnan palveluiden käyttäjien kohtaamiset (lisäpykälä)
Käsittely:
5.9.2022 (KV)
vireillä
Mäntyharjun kunnan virka- sekä luottamushenkilöiden ja kuntalaisten, vapaa-ajan asukkaiden ja kunnan palveluiden käyttäjien kohtaamiset
"Mäntyharjun kunnan hallintosäännön mukaan sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan, että kunnanjohtajan tehtäviin kuuluu ”pitää sopivin tavoin yhteyttä kunnan asukkaisiin ja muihin sidosryhmiin”.
Lisäksi Kuntalain (22 §) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Mikä olisikaan parempi tapa kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä osallistua ja vaikuttaa, kuin tapaamalla kunnan johtavia virkahenkilöitä ja päättäjiä säännöllisesti kasvotusten sekä hybridinä? On tutkittu, että osallisuus vahvistaa yksilön kokemusta mahdollisuudesta vaikuttaa omiin asioihinsa. Tällöin yksilö kokee aidosti tulleensa kuulluksi ja huomioiduksi. Osallisuuden kokemusta voidaan kasvattaa yhteisillä tapaamisilla.
Vuorovaikutteisissa tilaisuuksissa voidaan kertoa ja keskustella ajankohtaisista, menneistä sekä tulevaisuuden asioista. Osallistujilla tulee olla mahdollisuus esittää kysymyksiä. Lisäksi kysymyksiä tulee voida lähettää ennakkoon kunnan viranhaltijoille ja johtaville päättäjille, jos niihin vastaaminen vaatii tarkempaa perehtymistä.
Me Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat teemme valtuustoaloitteen siitä, että Mäntyharjun johtavat virkahenkilöt (vähintään Johtoryhmään kuuluvat) sekä johtavat luottamushenkilöt (vähintään Kunnanhallituksen ja Valtuuston puheenjohtajat) kohtaavat kuntalaisia, kunnan palveluiden käyttäjiä ja vapaa-ajan asukkaita säännöllisesti vähintään neljä kertaa vuodessa. Yksi näistä kohtaamisista tulee järjestää kesäkautena, jotta mahdollisimman moni vapaa-ajan asukas on paikkakunnalla ja pääsee osallistumaan. Tilaisuuksiin tulee olla mahdollisuus liittyä mukaan myös hybridinä.
Mäntyharjussa 4.9.2022
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien Valtuustoryhmä
Päätös
Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Pöytäkirja liitteineen
Kunnanvaltuusto, kokous 7.3.2022
§ 18 Valtuustoaloite / Hallintosäännön mukaiset kunnanhallituksen kyselytunnit käyttöön ja tiedottaminen valtuustolle (lisäpykälä)
Käsittely:
7.3.2022 (KV)
28.3.2022 (KH)
2.5.2022 (KV)
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien valtuustoryhmä esittää, että kunnanhallitus
käynnistäisi pikimmiten Mäntyharjun kunnan hallintosäännön mukaiset kunnanhallituksen
kyselytunnit ja tiedottaisi valtuustoa.
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien valtuustoryhmä
Päätös
Kunnanhallituksen kokouksessaan 28.3. käsittelemä ja valtuuston kokouksessaan 2.5.2022 hyväksymä päätös I § 29 LISÄPYKÄLÄ
Kunnanvaltuusto
-
toteaa, että aloitteessa mainitun kyselytunnin järjestämistä säädellään kunnan hallintosäännön 15 luvussa §:ssä 117;
-
toteaa, että kyselytunnin järjestämisestä ei vaadita erillistä päätöstä vaan hallintosäännön mukainen kyselytunti järjestetään ennen valtuuston kokousta mikäli valtuutettu / valtuutetut ovat toimittaneet 117 §:n mukaisesti kysymyksen / kysymykset kirjallisesti viimeistään 2 arkipäivää ennen valtuuston kokousta valtuuston sihteerille.
Kunnanvaltuusto, kokous 7.3.2022
§ 17 Valtuustoaloite / Iltakoulu työllisyydenhoidosta ja TE 2024 uudistuksesta (lisäpykälä)
Käsittely:
7.3.2022 (KV)
28.3.2022 (KH)
2.5.2022 (KV)
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien valtuustoryhmä esittää, että kunnanhallitus
valmistelisi kevään 2022 aikana iltakoulun valtuustolle aiheella: Työllisyydenhoito ja TE 2024
uudistus.
Lisäksi toivomme, että asiakokonaisuuteen liittyville viranhaltijoille ja muille toimijoille
(kuten työllisyyskoordinaattori ja työpajatoiminnoista vastaavat henkilöt) annettaisiin
mahdollisuus iltakoulun valmisteluun sekä itse tilaisuuteen osallistumiseen.
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien valtuustoryhmä.
Päätös
Kunnanhallituksen kokouksessaan 28.3.2022 käsittelemä ja valtuuston kokouksessaan 2.5.2022 hyväksymä päätös I § 30 LISÄPYKÄLÄ
Aloitteessa esitetty työllisyysiltakoulu järjestetään kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen 2.5.2022. Aihetta esittelevät työllisyyskoordinaattori Virpi Maaranen ja työvalmentaja Juha Tuominen sekä yksilövalmentaja Vesa Karhula.
Kunnanvaltuusto, kokous 7.2.2022
§ 7 Valtuustoaloite / seurojentaloavustuksen palauttaminen kunnan talousarvioon
Käsittely:
8.2.2021 (KV)
29.11.2021 (KH)
17.1.2022 (KH)
7.2.2022 (KV)
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien valtuustoryhmä Antti Mustonen, Juha Vallin ja Markku Huovinen jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että seurojentalojen avustus palautetaan kunnan talousarvioon ja a.o. seuroja avustetaan seurojentalojen ylläpidossa sekä kompensoidaan kiinteistöveron vaikutus.
Mäntyharjussa 8.2.2021.
Päätös: Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Huom! Teknisistä ongelmista johtuen kunnanvaltuustossa 8.2.2021 § 9 jätetty valtuustoaloite seurojentalojen avustuksen palauttamisesta kunnan talousarvioon ei tule mukaan kronologiseen käsittelyjärjestykseen (ensimmäiseksi), joten käsittely on tässä kokouksessa.
Päätös
Kunnanvaltuusto merkitsi kunnanhallituksen päätöksen 17.1.2022 tiedoksi.
Käsittely kunnanhallituksen kokouksessa 17.1.2022
Vuoden 2022 talousarviokäsittelyssä kunnanvaltuusto lisäsi aloitteessa mainitun seurojentalon avustuksen talousarvioon, joten aloitteessa esitetty toimenpide on toteutunut.
Ennen kuin avustukset ko. kohteille tulee haettavaksi on kunnanhallituksen päätettävä avustuksen kriteereistä.
Kunnanhallitus totesi kunnanvaltuustolle aloitteen johdosta, että aloitteessa esitetyt toimenpiteet on toteutettu vuoden 2022 talousarviossa.
Kunnanvaltuusto, kokous 13.12.2021
§ 104 Valtuustoaloite / kunnassa tulee laatia lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelma toteutusohjelmineen kehityksen kääntämiseksi
Käsittely:
10.5.2021 (KV)
29.11.2021 (KH)
13.12.2021 (KV)
Valtuutetut Antti Mustonen, Juha Vallin ja Markku Huovinen jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:
Mäntyharjun kunnan kehitys on monella mittarilla todettavissa menevän huolestuttavaan suuntaan. Uskomme vahvasti, että kehityksen kulkuun voidaan vaikuttaa.
Valtuustoaloite
Me allekirjoittaneet Mäntyharjun kunnanvaltuutetut esitämme, että kunnassa laaditaan viipymättä lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelma toteutusohjelmineen Mäntyharjun kunnan kielteisen kehityssuunnan katkaisemiseksi ja kunnan kehityksen kääntämiseksi positiiviseen suuntaan.
Mäntyharjussa 10.5.2021
Päätös
Kunnanvaltuuston kokous 13.12.2021
Kunnanvaltuusto merkitsi aloitteessa esitetyn kuntastrategian suunnitteluvaiheen tietoonsa.
Kunnanvaltuusto, kokous 13.12.2021
§ 103 Valtuustoaloite / työssä viihtymisselvityksen tekeminen
Käsittely:
10.5.2021 (KV)
29.11.2021 (KH)
13.12.2021 (KV)
Valtuutetut Antti Mustonen, Juha Vallin ja Markku Huovinen jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:
"Mäntyharjun kunnan palveluksessa olevien työsuhde on monasti jäänyt lyhyeksi. Mm. tästä on pääteltävissä, että kunta työnantajana ei täytä odotuksia ja työssä viihtymisessä on ongelmia.
Valtuustoaloite
Me allekirjoittaneet Mäntyharjun kunnanvaltuuston jäsenet edellytämme, että kunnan henkilöstön keskuudessa tehdään mahdollisimman pian työssä viihtymisselvitys ja mikäli se antaa aihetta, ryhdytään viipymättä toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi.
Käsittely 10.5.2021: kunnanvaltuusto on kokouksessaan päättänyt lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Käsittely kunnanhallitus 29.11.2021 :
Valmistelija: Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi
Kuvaus: Aloitteessa esitetyn viihtymisselvityksen laadinta on aloitettu kunnanhallituksen henkilöstöjaoston toimesta nimellä hyvinvointisuunnitelma. Aloituspalaveri asiassa pidettiin 17.11.2021.
Suunnitelman laadinta toteutetaan yhdessä henkilöstöä edustavien työsuojeluvaltuutettujen, ammattijärjestöjen pääluottamushenkilöiden sekä työterveyden kanssa.
Päätösehdotus
Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi
Kunnanhallitus
-
merkitsee aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi;
-
saattaa asian kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös: Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 13.12.2021 merkinnyt aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi.
Kunnanvaltuusto, kokous 15.11.2021
§ 98 Valtuustoaloite / Mäntyharjun tulee ottaa käyttöön sähköinen etäkokousmahdollisuus kaikissa kunnana toimielimissä (lisäpykälä)
Käsittely:
15.11.2021 (KV)
Valtuutettu Toni Maczulskij jätti valtuuston puheenjohtajalle Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien valtuustoryhmän puolesta seuraavan aloitteen:
Valtiovarainministeriö on julkaissut tammikuussa 2019 oppaan kuntien sähköisiin kokouksiin ja sähköiseen päätöksentekomenettelyn käyttöönottoon. Julkaisun esipuhe kuuluu seuraavasti: ”Työn monipaikkaisuus ja digitalisaatio haastavat kuntia kehittämään ja käyttöönottamaan uusia sähköisiä etätöiden, kokousten ja päätöksenteon sovelluksia.
Digitalisaation myötä työskentelymenetelmät ja tekniikat kehittyvät ja monipuolistuvat. Etätyöt lisääntyvät ja digitaalisuus luo mahdollisuuksia työtapojen ja -paikkojen monimuotoutumiselle. Myös kesäkuun 2017 alusta alkaen sovellettu uusi kuntalaki kannustaa kuntia soveltamaan ja kehittämään kunnallista päätöksentekoa huomioiden työskentelytapojen ja digitalisaation kehittyminen sekä monipaikkaisuuden lisääntyminen.” Mäntyharjun kunnanhallitus on kokouksessa 1.2.2021 käsitellyt aihetta § 25 Toimielinten sähköiset kokoukset ja hyväksynyt Sähköisen kokouksen toimintaohjeen.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Sähköisen kokouksen toimintaohjetta päivitetään viipymättä niin, että luottamustehtävän hoitaminen on mahdollista sähköistä etäkokousmahdollisuutta käyttäen kaikissa kunnan toimielimissä. Jotta aloitteen tavoite toteutuu, niin toimintaohjeen päivitys vaatii ainakin lauseen: ”Toimielimen puheenjohtaja päättää pidetäänkö kokous sähköisenä kokouksena” poistamista toimintaohjeesta.
Allekirjoittaneet: Toni Maczulskij, Tiina Maczulskij, Piia Mäkilä, Antti Mustonen, Jani Paasonen
Käsittely 15.11.2021: kunnanvaltuusto on kokouksessaan päättänyt lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Kunnanvaltuusto, kokous 18.10.2021
§ 88 Kunnanhallitukselle osoitettava kysymys Hs 116 § / Kirkonkylän entinen koulu
Käsittely:
23.8.2021 (KV)
30.8.2021 (KH)
18.10.2021 (KV)
Pyydämme kunnanhallitukselta selvitystä: kuinka paljon ovat kirkonkylän entisen koulun ylläpitomenot ja mitä kunta aikoo tehdä kirkonkylän entisen koulun rakennuksille ja tontille?
Allekirjoittaneet: Antti Mustonen, Tiina Maczulskij, Toni Maczulskij, Piia Mäkilä, Jani Paasonen, Ari Hartonen, Timo Kuoksa, Ulla Sohlman, Ari Kokkola
Käsittely 23.8.2021: kunnanvaltuusto on kokouksessaan päättänyt lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Käsittely kunnanhallituksessa 30.8.2021:
Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi
Kunnanhallitus vastaa esitettyyn kysymykseen seuraavasti:
-
Kunnan tekninen toimi on katsonut, että kohteen tulevasta käytöstä / omistuksesta päätetään kiinteistön kehityshankeen kautta. Suunnitelmien mukaisesti hanke on osa Kirkonkylän alueen kehittämistä ja edellyttää asemakaavan päivittämistä esimerkiksi maankäytön, aluevarausten ja rakennussuojelun näkökulmasta. Kunnanvaltuuston hyväksymän kaavoituskatsauksen mukaan työ tulee vireille virallisesti vuoden 2021 aikana esimerkiksi sidosryhmien ja osallisten näkökulmien ja tarpeiden keräämisellä. Asiasta on sopimus Karttaako Oy:n kanssa. Alustava selvitys on osoittanut, että kokonaistarkastelu tulee vaatimaan ennakko arvioitua enemmän aikaa. Tämän syksyn aikana kunnan tulee ratkaista kiinteistön tuleva käyttö erilliskysymyksenä. Kaavoituksellisesti asiassa on mahdollista edetä poikkeuslupamenettelyn kautta.
-
Kiinteistön käyttökustannukset (sis+ulk) on esitetty vuosilta 2018-2021 liitteissä. Kustannuksia tarkasteltaessa on huomioitava, että ne sisältävät kertaluonteisia keskeytettyyn remonttiin liittyviä eriä sekä remonttiajan tilapäistilojen kustannuksia.

