Uuden Mäntyharjun vahva perusta
- Juha Vallin
- 11.3.
- 1 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 28.3.
Mäntyharjun Sitoutumattomat ry. on vaikuttanut paikallisessa kunnallispolitiikassa vaikutusvaltaisena ryhmänä jo neljä vuosikymmentä.
Tämän kevään kuntavaaleihin olemme onnistuneet jälleen kokoamaan edustavan joukon ehdokkaita. Porukasta löytyy kokemusta ja näkemystä yhteisten asioiden hoitamisesta jo pitkältä ajanjaksolta. Joukostamme löytyy myös ehdokkaita, jotka ovat ottamassa ensiaskeleitaan vaikuttamisen saralla. He tuovat uutta ja innokasta katsantokantaa Mäntyharjun parhaaksi.
Uusi Mäntyharju aloitti elämänsä vuoden alusta, jolloin Pertunmaa liittyi Mäntyharjuun.
Sitoutumattomien listalla on myös pertunmaalaisia vaikuttajia. Ryhmämme pitää tärkeänä, että
myös entisen Pertunmaan kunnan asukkaat kokevat olevansa osa uutta Mäntyharjua ja heille
tärkeät palvelut säilyvät mahdollisimman laajoina.
Neljä vuotta sitten lähdimme kuntavaaleihin Nyt on muutoksen aika- teemalla. Muutosta hyvään
suuntaan on neljän vuoden aikana tapahtunut ja nyt on kehittämisen aika. Sitoutumattomien
toimenpideohjelmassa lupaamme vaikuttaa aktiivisesti kunnan talouden vakaan pohjaan
saavuttamiseksi. Edesautamme sitä, että Mäntyharju tarjoaa houkuttelevaa elämää kaikille
ikäryhmille, monipuoleisesti moniin tarpeisiin.
Mäntyharjun elinvoimainen tulevaisuus on terveellisen, turvallisen, toimivan ja viihtyisän
elinympäristön rakentumisessa. Kurkilahden alue on saanut kehittämiseensä hankerahaa ja työ
alueen toimintaympäristön parantamiseen lähtee käyntiin. Mäntyharjun keskustaajaman ja
Kuortin alueen kehittäminen tulee olemaan myös tärkeitä painopistealueita.
Uusi Mäntyharju on mahdollisuuksien Mäntyharju, jota viedään eteenpäin kunnan strategian mukaisesti; uusiutuen, yhdessä ja positiivisesti. Vastaammekin jokainen omalta osaltamme siitä, että kuntastrategia ohjaa tekemäämme työtä.
Kuntavaaleissa päätetään meidän kuntalaisten asioista, isoista ja pienistä. Siksi onkin tärkeää, että
äänestät itsellesi mieluista ehdokasta. Palautettakin on sitten helppo antaa vaikka Mäntyharjun
torilla.
Juha Vallin, kuntavaaliehdokas 99
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Comments